Koululaiset ja opiskelijat

Haluamme olla mukana rakentamassa tulevaisuuden työelämää yhdessä opiskelijoiden kanssa. Olemmekin monelle nuorelle ensimmäinen työpaikka.  

Kesätyö ja kausityö Tokmannilla

Kesäkaudella meillä työskentelee yli tuhat kesätyöntekijää ja -harjoittelijaa myymälöissämme ympäri Suomen, sekä hallinto- ja logistiikkakeskuksellamme Mäntsälässä. Kesä meillä koostuu monipuolisista työtehtävistä, kattavasta perehdytyksestä sekä kannustavista ja kivoista työkavereista. Tarjoamme myös puutarhakesätöitä puutarha-alan osaajille ja opiskelijoille. Kesätöistä saat palkan lisäksi arvokasta työkokemusta, asiakaspalvelutaitoja ja ymmärrystä kaupan alasta. 

Avoimia työpaikkoja meillä on tarjolla myymälöissä ja varastolla myös vuoden kiireisimpänä sesonkina eli jouluna. Henkilökunnastamme moni on aloittanut meillä kausityöntekijänä, ja osa on edennyt urallaan jopa myymäläpäälliköksi tai konttorille asiantuntijatyöhön saakka. 

Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu 

Olemme mukana Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelussa ja tarjoamme vuosittain satoja palkallisia kesäharjoittelupaikkoja nuorille. Kesäharjoittelu on Kaupan liiton ja Palvelualan ammattiliiton tukema kahden viikon mittainen harjoittelujakso. 

Erilaiset harjoittelujaksot koululaisille ja opiskelijoille 

Myös erilaiset opintoihin kuuluvat työssäoppimisjaksot, TET-harjoittelut, oppisopimuksella opiskelut ja työkokeilut on mahdollista suorittaa myymälöissämme ympäri vuoden. Jos olet kiinnostunut Tokmannista harjoittelupaikkana, voit tiedustella paikkoja suoraan myymälästä. Myymälöidemme yhteystiedot löydät https://www.tokmanni.fi/stores.  

Oppilaitosyhteistyö

Tulemme mielellämme kertomaan opiskelijoille Tokmannista työpaikkana ja jakamaan uratarinoitamme, ja opiskelijat ovat tervetulleita vierailemaan pääkonttorillemme tai logistiikkakeskukseemme Mäntsälään. Teemme oppilaitosten kanssa yhteistyötä myös erilaisten rekrytointitapahtumien ja projektien merkeissä.

Opinnäytteet

Opinnäytetyöt ovat tärkeä askel opintoja viimeistelevien opintopolulla ja teemme mielellämme yhteistyötä myös opinnäytteisiin liittyen. Kysy lisää sähköpostitse rekrytointi@tokmanni.fi.  

Avoimet työpaikat 

Eikö sopivaa tehtävää ole tällä hetkellä avoinna, mutta olet kiinnostunut urasta Tokmannilla?

Luo oma hakuvahti, niin saat sähköpostitse tiedon sinua kiinnostavista myöhemmin avautuvista työpaikoistamme.