Petri toimii Tokmannin kiinteistöpäällikkönä. Työsarkaa riittää, sillä Tokmannin ketjuun kuuluu noin 200 myymälää sekä Mäntsälän logistiikka- ja hallintokeskus. Petri on työskennellyt Tokmannilla kuusi vuotta. 

– Tyypillisellä työviikolla osallistun Teams-kokouksiin, hoidan sähköposteja ja puheluja, olen yhteyksissä yhteistyökumppaneihin sekä edistän erilaisia ajankohtaisia kehitysprojekteja. Hoidan myös laskuja ja muita juoksevia asioita. Toimistotyön ohella työviikkooni kuuluu kohdekäyntejä.  

Työporukkaansa Petri kuvailee rennoksi ja ammattitaitoiseksi. Huumori maustaa tiimin yhteisiä työpäiviä. 

Petri palkittiin Tokmannin sisäisellä Kuukauden onnistuja -kunniamaininnalla. Perusteluina palkitsemiselle oli hänen sinnikäs työnsä myymälöiden kylmälaitteiden häiriöttömän toiminnan edistämisessä. ”Toimintavarmuus on parantunut merkittävästi, ja siten hän on edistänyt osaltaan tuoretuotemyyntiä ja sen onnistumista.” 

Mikä on supervoimasi työssäsi? – Minulla on oikein hyvä stressinsietokyky, toisin sanoen lehmänhermot. Asiat kyllä hoituvat ilman stressaamista. 

Lempituotteikseen Tokmannin valikoimassa hän nimeää kodin kunnostuksen tarvikkeet. – Viimeksi tuli ostettua silikonia. 

Työn vastapainoksi vapaa-ajalla ohjelmassa on monipuolista ulkoilua perheen kanssa, kodin nikkarointia, kuntosalilla käyntiä sekä moottoripyöräilyä.