Tarjoamme tänäkin vuonna suuren määrän kesätyöpaikkoja myymälöissämme ja puutarhamyymälöissämme ympäri Suomen.
Myymälän kesätyöpäivät ovat vauhdikkaita eikä tylsää ehdi tulla! Kesätyöntekijät pääsevät tekemään monipuolisia tehtäviä kuormanpurun, tuotteiden hyllytysten ja esillelaittojen parissa, sekä tietysti työskentelemään myös kassalla. Tärkein tehtävämme on kuitenkin iloinen ja sujuva asiakaspalvelu ja jos vaikeitakin kysymyksiä tulee vastaan, niin kokeneemmat työkaverit kyllä auttavat! Lisäksi puutarhamyymälöissämme on mahdollisuus kausitöihin, jolloin esimerkiksi puutarha-alan opiskelijat tai kokeneetkin viherpeukalot pääsevät näyttämään taitonsa kasvien, kukkien ja puutarhatuotteiden parissa.
Vinkki! Kerro hakemuksessasi, jos voit aloittaa kesätyöt jo keväällä esimerkiksi yksittäisillä vuoroilla.
Monet opiskelijat jatkavat myös mahdollisuuksien mukaan kesätöiden jälkeen tuntityöntekijöinä tai palaavat meille taas joulusesonkiin. Tiesitkö muuten, että moni myymäläpäälliköistämme on aloittanut meillä kesätyöntekijänä?
Työpaikkana Tokmanni oli todella hyvä, oli hyvä ilmapiiri ja monipuoliset työtehtävät.
-Kesätyökokemus 2022
Mäntsälä mielessäin…
Mäntsälän varaston hyvä työilmapiiri ja kivat työkaverit nousevat aina esiin -ja syystäkin! Meillä on aidosti hyvä tekemisen meininki ja laadukas perehdytys varastolla, johon uuden työntekijän on kiva tulla. Työ on 2-vuorotyötä ja hakemuksessa voi valita onko kiinnostunut kesätyöstä, vakituisesta työstä tai molemmista. Työ on fyysistä, joten aktiivisuusranneke saattaa näyttää 100 % aktiivisuutta jo työpäivän jälkeen!
Suosittelen Tokmannia, koska täällä on hyvä ilmapiiri ja työt ovat kivat, päivä menee nopeasti!
-Kesätyökokemus 2022
Mäntsälän konttorilla on matalaorganisaatiokulttuuri, jossa tehdään sujuvaa yhteistyötä yli tiimirajojen. Opiskelijoille ja valmistuneille meillä on tarjota kesätyöpaikat seuraavissa osastoissa: myymälä- ja varastotäydennyssuunnittelu ja tavaravirranohjaus, huolinta, vastuullisuus ja asiakaspalvelu. Lisäksi taloushallinnossamme on tarjolla jopa puolen vuoden mittainen harjoittelupaikka alaa opiskelevalle. Kesätyön myötä pääsee vahvistamaan opinnoistaan opittua osaamista ammattitaitoisten ja kannustavien työkavereiden tuella. Tehtävän mukaan töitä tehdään modernisti hybridimallilla.
Tokmanni on työpaikkana monipuolinen ja kiinnostava. Opin paljon uusia asioita!
-Kesätyökokemus 2022
Aiemmat kesätyöntekijämme kertovat kesätyökokemuksistaan urasivuillamme täällä ja Instagramin Kesätyö -kohokohdissa täällä.
Kesätyöhaku on käynnissä 12.1.-16.2.2023 ja hakeminen tapahtuu sähköisillä hakemuslomakkeilla. Kesätyömme ovat suunnattu täysi-ikäisille, mutta joissakin myymälöissä voidaan palkata myös 17-vuotiaita. Yläikärajaa kesätöihimme ei ole. Viestimme myöhemmin tänä vuonna Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelusta, joka on kahden viikon kesätyöjakso vähintään 14-vuotta täyttäville nuorille.
Lue lisää kesätöistämme ja täytä sähköinen hakemuslomake haluamaasi tehtävään tästä.