Tokmanni osti kahdeksan Ale-Makasiini ketjumyymälää ja uudisti ne Tokmannin myymälöiksi muutamia vuosia sitten. Yksi näistä myymälöistä oli Laukaan myymälä, jossa työskentelee noin 20 myymälätyöntekijää. Yksi heistä on Satu, joka on aloittanut työt myymälässä yrityskauppojen jälkeen. Halusimme kuulla Sadulta, millaista uudistuneessa myymälässä on työskennellä ja miten hän on viihtynyt Tokmannilla.  

Satu on kaupan alan ammattilainen, onhan hän työskennellyt kaupan alalla jo yli 25 vuotta. Tokmannilla hän aloitti vuoden 2022 loppupuolella. Tokmanni oli tullut Sadulle työnantajana tutuksi hänen Tokmannilla työskentelevien tuttaviensa ansiosta, ja niinpä Satukin päätti hakea Tokmannille töihin, kun siihen tuli mahdollisuus. 

Laukaan työporukka on tiivis, johon uudet työntekijät otetaan avosylin vastaan ja Satu solahtikin porukkaan sulavasti. Uusiin työtehtäviin ja toimintamalleihin perehtyminen on sujunut hyvin, sillä työkaverit opastavat ja helpottavat tehtävien omaksumista.  

”Puolin ja toisin toisiamme autetaan ja kannustetaan.” hän vahvistaa.  

Myymälän arkeen mahtuu monenlaista ja kuten usein kuulee sanottavan: jokainen päivä on erilainen. Satu työskentelee erityisesti työkalu-, vapaa-aika ja kodintekniikan osastoilla. Työpäiviin kuuluu mm. edellä mainittujen osastojen kuorman purkua ja toki tätä tehdään kattavasti muillakin osastoilla aina tarpeen mukaan. Yhteen päivään voi mahtua esimerkiksi kassatyötä ja asiakaspalvelua, kukkien kastelua, kuorman purkua ja tässä myymälässä myös maalien sävytystä, jota Satu tekee parhaillaan yllä olevassa kuvassa.

Työpäiviä hän kuvaa vauhdikkaiksi ja kertoo, että askelmittari täyttyy helposti, sillä työtehtävät ja asiakaskohtaamiset kuljettavat päivän aikana myyjiä ympäri myymälän. Ihmisten parissa työskentely sai hänet alun perin hakeutumaan ja kouluttautumaan kaupan alalle. Satu kertoo, että esimerkiksi kanta-asiakkaat saattavat asioidessaan kertoa myös kuulumiset hyllyn välissä, mikä tuo päiviin aitoja ja mukavia vuorovaikutushetkiä. Tämän ja mielekkään työympäristön ansiosta päivät kuluvat nopeasti. 

Sadulla riittää energiaa myös vapaa-ajalla: iso perhe ja omakotitalo tuovat monenlaista askaretta myös vapaa-ajalle. Hän ulkoilee koiriensa kanssa, lukee kirjoja, kutoo ja kun loman aika koittaa, niin se tietää yleensä matkustelua.  

 
Haluatko töihin Tokmannille?   

Katso avoimet työpaikkamme ja aktivoi hakuvahti https://tyopaikat.tokmanni.fi/.   

Tutustu työntekijöidemme uratarinoihin: https://tyopaikat.tokmanni.fi/tutustu-tokmannilaisiin/   

Seuraa meitä myös somessa:    

LinkedIn   

Facebook   

Instagram   

Twitter   

TikTok   

Youtube