
Myyjä
Kassamyyjän työ on yksi yrityksemme tärkeimmistä tehtävistä. Kassamyyjänä pääset työskentelemään monipuolisessa asiakastyössä kassalla ja muualla myymälässä asiakkaitamme auttaen.
Tehtäviin kuuluu kassatyön ja asiakaspalvelun ohella muun muassa tuotteiden hyllyttämistä ja esillepanojen ideointia ja toteuttamista. Toteutamme myymälöissämme paljon kampanjoita, jotka tuovat työhön vaihtelua. Monipuolisen tuotevalikoimamme johdosta sinulla on mahdollisuus hyödyntää asiakaspalvelutyössä esimerkiksi opinnoissasi, harrastuksissasi tai työelämän aikana kertynyttä osaamistasi ja kiinnostustasi.
Tehtävässä tarvitaan iloista asiakaspalveluasennetta, yhteistyötaitoja sekä ripeää ja järjestelmällistä työotetta. Myymälätyö on aktiivista ja liikkuvaa työtä, jossa päivät kuluvat vauhdilla ja kunto kasvaa kohisten.
Myymälän koosta riippuen tavallisen työpäivän aikana voi myyjälle kertyä yli 10 000 askelta ja kassan läpi kulkevista ja hyllyille nostettavissa tavaroista painavimmat ovat jopa yli kymmenen kilogramman painoisia. Työtä tehdään myymälän aukioloaikojen mukaisesti.
Avoimet myymälätyöpaikat
Myymälän muut tehtävät
Myymälöiden uratarinat
Esihenkilön on tärkeää suunnitella tekemistä yhdessä, kuunnella ja olla läsnä
Pulssi henkilöstökyselymme yhteydessä palkitaan ansioituneita esihenkilöitä tiettyjen kriteerien perusteella. Alkuvuodesta tehdyn kyselyn tulosten mukaisesti
Mio ja Juho: työssäoppimisjakso poiki työsopparin opintojen oheen
Ensimmäisen vuoden opiskelijat Mio ja Juho suorittivat Porttipuiston Tokmannilla ammattiopintoihinsa kuuluvaa työssäoppimisjakson. Työt sujuivat
Työ kaupan alan ammattilaisena uudistuneessa myymälässä on monipuolista
Tokmanni osti kahdeksan Ale-Makasiini ketjumyymälää ja uudisti ne Tokmannin myymälöiksi muutamia vuosia sitten. Yksi
Kesätöissä Tokmannilla: Tutustu ja tienaa -jaksosta alkoi useamman vuoden työsuhde
Aada sai ensikokemuksensa Tokmannin töistä jo 15-vuotiaana kahden viikon Tutustu ja tienaa -jaksolla. Sipoolainen
Kesätöissä Tokmannilla: moniosaajana Tokmannin kassalla
Ida aloitti kesätyönsä Tokmannin myymälässä huhtikuun alussa. – Ylioppilaskirjoitusten jälkeen oli hetken hengähdystauko, ja
Porttipuiston myymälässä riittää vauhtia ja monipuolisia tehtäviä
Vantaan Porttipuistossa sijaitseva myymälä on yksi pääkaupunkiseudun suurimmista Tokmanni -myymälöistä. Asiakaskunta on laaja, sillä
Töissä Tokmannin tuore-elintarvikeosastolla
Tuija päätyi tuore-elintarvikkeen osastovastaavaksi lähestulkoon sattumalta. – Olin juuri valmistunut työn ohessa oppisopimuksella opiskellen
Aluepäällikkö kehittää liiketoimintaa ja toimii myymäläpäälliköiden tukena
Toni aloitti Tokmannilla vuonna 2011. Kuusamoon oltiin avaamassa Tokmannia, ja Tonista tuli paikkakunnan uuden
Vaihtelevat työvuorot sopivat minulle
Eveliina työskentelee kassamyyjänä Tokmannin Hyvinkään myymälässä. Hänen mielestään parasta työssä on, että päivät ovat
Iloa yhdessä tekemisestä
Anne työskentelee kassamyyjänä Tokmannin Tammiston myymälässä. – Päävastuuni on palvella asiakkaita infopisteellä, mutta työskentelen

Eikö sopivaa tehtävää ole tällä hetkellä avoinna, mutta olet kiinnostunut urasta Tokmannilla?
Luo oma hakuvahti, niin saat sähköpostitse tiedon sinua kiinnostavista myöhemmin avautuvista työpaikoistamme.