Me Tokmannilla uskomme, että henkilöstömme on avain menestykseemme. Kannustamme ja autamme henkilöstöämme kehittämään osaamistaan ja etenemään urallaan Tokmannin sisällä erilaisiin tehtäviin sekä haastavampiin rooleihin. Valmennamme henkilöstöämme aktiivisesti, jotta heillä olisi parhaat mahdolliset valmiudet toimia tehtävässään.
Esihenkilöille suunnatuista koulutuksista valmentavan esihenkilöhenkilötyön valmennukset ovat suosittu kokonaisuus, jonka toteutuspäiviin pääsevät osallistumaan niin tuoreet kuin pidempäänkin Tokmannilla työskennelleet esihenkilöt.
Yksi pitkäaikaisista luottokouluttajistamme on pitkän esihenkilö- ja kouluttajataustan omaava Juri Röhr, jolle itselleenkin monenlaiset esihenkilötilanteet ovat työhistorian kuluessa tulleet tutuiksi.
Keskustelimme Jurin kanssa esihenkilötyöstä, Tokmannin esihenkilövalmennuksista sekä siitä, millaisia valmiuksia esihenkilötyössä vaaditaan tässä ajassa. Juri näkyy kuvassa eturivissä oikealla.
Miten koulutuspäivä etenee omissa valmennuksissasi?
”Aloitan valmennukset aina ”fiilischeckillä”, sillä tunteet on hyvä kuunnella ensin ennen kuin mennään varsinaiseen asiaan. Sitten käymme läpi päivän koulutuksen sisällön ja osallistujien odotukset. ”Koulutuksen käsikirjoitusta” muokataan osallistujien odotusten mukaan. Sitten käydään läpi erilaisia teemoja, joiden sisällä meillä on puheenvuoroja, keskustelua ja treenaamista. Uskon toiminnallisiin harjoitteisiin ja aina kerron, miksi näitä asioita harjoitellaan”, Juri kertoo.
”Tänään treenattiin coachaamista, harjoitellaan palautteen antamista sekä kuuntelua ja tehtiin vuorovaikutusharjoitus erilaisten ihmisten kanssa.” Juri lisää.
Onko esihenkilötyö kaupan alalla tai yleisesti muuttunut mielestäni viimeisten 5-7 vuoden aikana?
”Ei kai ihmisten johtaminen ole muuttunut. Ihmisten käsien kautta syntyy business. Ihmisten johtaminen ja erilaisuuden johtaminen on säilynyt. Mutta tehokkuusvaatimus on kasvanut.” Juri pohtii.
Mikä on mielestäsi tulevien sukupolvien vaikutus johtamiseen?
”Fakta on se, että tuleville sukupolville johtaminen näyttäytyy täysin erilaisena. Tulevaisuudessa työntekijät valitsevat esihenkilön. Työntekijöille on maailma auki ja heillä on varaa valita. Johtamisvalmiuksien kehittäminen on investointi tulevaisuuteen. Suurin sitouttava ja motivoiva tekijä on esihenkilötyö – tämä on tutkittu fakta. Sen jälkeen tulee merkityksellisyyden kokemus, joka esihenkilön tulee työntekijälle osoittaa.” Juri kertoo ja lisää että, Tokmannilla on suuri merkitys suomalaisille perheille. ”Kokemus aikaansaamisesta on esihenkilön kolmas tehtävä ja sen merkitys nousee koko ajan tutkimuksissa”, Juri jatkaa.
Mitkä olisivat tärkeimmät vinkkisi työelämään juuri saapuvien nuorimpien työntekijöiden johtamiseen?
Juri listaa heti kolme tärkeää kohtaa:
- Perehdytä hyvin
- Anna mahdollisuus onnistua.
- Ota mukaan päätöksentekoon, osallista ja kuuntele.
”Näillä keinoilla saat nuoret sitoutumaan”, Juri täsmentää. Juri painottaa johtamisessa myös vuorovaikutustaitojen merkitystä ja kehottaa panostamaan niiden kehittämiseen. ”Treenaa vuorovaikutustaitoja. Vuorovaikutustaitoa ei ole vain puhuminen ja kuunteleminen. Isoin työntekijän lähtemisen syy voi olla esihenkilön huonot vuorovaikutustaidot. Suurin yksittäinen asia (vuorovaikutukseen liittyen) on kykenemättömyys kuunnella, kun on aina kiire, eikä pysähdytä (kuuntelemaan) sekä viestinnälliset taidot. Virhetulkinnat saavat isot mittasuhteet, jos vaikkapa töksäyttää. Johtaminen on kohtaamista ja niissä täytyy olla hereillä.” Juri muistuttaa. Tähän kohtaan sopiikin loistavasti Jurin koulutuksessaan esittämä lausahdus: ”Jos et kohtaa, et voi johtaa”.
Katso avoimet työpaikkamme ja aktivoi hakuvahti https://tyopaikat.tokmanni.fi/.
Harjoittelupaikkaa voit kysyä suoraan myymälästä tai olla yhteydessä rekrytointi@tokmanni.fi.
Seuraa meitä myös somessa: LinkedIn Facebook Instagram Twitter Youtube