Villelle kaupan alan kesätyöt olivat ponnahduslauta pitkään työuraan Tokmannilla. Kaupan alan jatkuva kehitys, monipuoliset työtehtävät sekä omassa työssä vastuun kasvaminen pitävät edelleen mielen virkeänä.

Vantaan Porttipuiston Tokmannin myymäläpäällikkö otti ensimmäiset askeleet asiakaspalvelun maailmaan 14-vuotiaana kesätyöläisenä hotelli Kalastajatorpalla. Työkuvaan kuului tuolloin keittiöapulaisen tehtävät sekä asiakkaiden matkalaukkujen kantaminen bussista hotellihuoneeseen.

Kesätöistä sai mukavaa taskurahaa koululaisen arkeen. Pian kuitenkin huomasin, että palveluala vei mukanaan, ja opiskelin merkonomiksi. Suoritin opintojen harjoittelujakson kesätöiden yhteydessä Tarjoustalossa, ja sillä tiellä olen edelleen, Ville muistelee.

Nyt takana on monta vuotta kaupan alan töitä ja kokemusta monesta eri tehtävästä. Ennen tammikuussa 2016 alkanutta Porttipuiston myymäläpäällikön tehtävää Ville työskenteli vt. myymäläpäällikkönä kauppakeskus Isomyyrin myymälässä syksystä 2014 alkaen. Sitä ennen kokemusta karttui Olarin myymälästä osastovastaavan työstä reilun neljän vuoden ajalta. Työura alkoi Suomenojan Tarjoustalosta, jossa hän teki kassamyyjän ja osastomyyjän töitä vuodesta 2001 lähtien.

Työ on ollut mielekästä ja tehtävät vaihtuneet sopivalla tahdilla. Uudet haasteet ja vastuun kasvaminen ovat pitäneet mielen virkeänä, Ville summaa uraansa Tokmannin palveluksessa.

Koulun penkille Ville on palannut useaan otteeseen työvuosien aikana. Todistukset löytyvät muun muassa lähiesimiestyön ammattitutkinnon ja kaupan esimiehen erikoisammattitutkinnon suorittamisesta. Tutkinnoista lähiesimiestyön ammattitutkinto oli pilotti Villen sen suorittaessa. Parhaillaan hän suorittaa johtamisen erikoisammattitutkintoa (JET).

Minulla on jatkuva into kehittyä työssäni. Jokaisesta koulutuksesta olen saanut hyviä eväitä esimerkiksi esimiestyöhön. Yksi iso plussa Tokmannilla on, että meillä kannustetaan henkilöstöä kehittymään ja kouluttautumaan työssään.

Hektisen työn ja vaativien opintojen oheen on tärkeää järjestää aikaa myös työstä palautumiselle. Ville rentoutuukin parhaiten kuntosalilla, ja kesäisin vapaa-ajan täyttävät kalastusreissut.

Normipäivä – mikä se on?

Porttipuiston myymälässä työskentelee kaikkiaan lähemmäs 30 tokmannilaista. Myymälä on 5 200 neliön pinta-alallaan hieman normaalia suurempi ja sieltä löytyy normaalivalikoiman lisäksi verkkokaupan palautustuotteet.

Normaali työpäiväni vaihtelee paljon. Aamuvuoroon tullessani varmistan, että kuorman purkaminen lähtee pyörimään sovitusti. Sen jälkeen yleensä katson toimistolla edellispäivän myynnit ja mahdolliset tulevat erityistilanteet. Aamupalaverien jälkeen autan kuorman purkamisessa tai teen töitä myymälässä. Välillä pidän pelkkiä konttoripäiviä, joiden aikana teen työvuorolistoja tai muita paperihommia. Myös myymäläsuunnittelun toteuttamiseen, kuten sesonkialueiden rakentamiseen on varattava aikaa. Työhöni kuuluu myös paljon henkilöstön ohjausta, Ville luettelee.

Vaihtelevat työpäivät ovatkin työssäni parasta antia. Kaupan työ ei ole missään nimessä yksitoikkoista, vaikka niin monesti kuvitellaan. Täällä näkee omien kättensä jäljen ja pystyy tietyssä määrin toteuttamaan myös omia visioitaan siitä, millainen myymälä palvelee asiakaskuntaamme parhaiten. Haastavaa on ainainen kiire, aina ei pysty keskittymään kaikkeen niin pitkäksi aikaa kuin haluaisi.

Ville antaa iso kiitoksen myös omalle esihenkilölleen eli aluepäällikölleen, joka kuuntelee, tukee ja auttaa tilanteessa kuin tilanteessa.

Asenne ratkaisee

Työtä pelkäämätön asenne ja rempseä luonne ovat Villen mielestä menestysresepti kenelle tahansa, joka haaveilee työurasta Tokmannilla.

Työtahti on nopea, eikä asioita voi jäädä pohtimaan kovin pitkäksi aikaa. Uusien tilanteiden edessä ei voi hyytyä, vaan kääriä hihat ja ryhtyä hommiin. Rempseä asenne puolestaan auttaa pärjäämään työyhteisössä, josta jäykkyys on kaukana. Iloinen ja positiivinen asenne kantaa pitkälle, Ville pohtii.

Oman työuran alkuvaiheilta on mieleen painunut hauska muisto.

Työhön perehdyttäminen ei ollut siihen aikaan ihan samalla tasolla kuin nyt. Olin ensimmäisiä päiviä töissä työkaluosastolla. Asiakas oli ostamassa kompressoria ja kysyi minulta apua. Olin nuori myyjä eikä minulla ollut harmainta aavistusta, mitä kompressorit olivat tai mistä ne meillä löytyivät. Ihmettelimme asiaa hetken aikaa ja lopulta löysimme ne. Asiakas tarvitsi vielä erilaisia letkuja ja johtoja, joita sitten etsimme pitkin myymälää. Kun kaikki tarvikkeet olivat ostoskärryssä, asiakas kiitti minua erinomaisesta palvelusta, vaikka rehellisesti sanoen en tiennyt asiasta siinä vaiheessa vielä yhtään mitään, Ville naurahtaa.

Tämä on mielestäni hyvä esimerkki siitä, miten kaupan alalla asenne ratkaisee. Asiakkaan tilanteeseen eläytyminen ja aito auttamisen halu on tärkeää, ja sen avulla voidaan saada asiakas tyytyväiseksi, vaikka myyjä ei ihan kaikkea aina tietäisikään.

Lue lisää Tokmannin uratarinoita tästä.