Sara on työskennellyt kesätyöntekijänä Oulun Kaijonharjun Tokmannilla kesällä 2020. Tällä sivulla Sara kertoo, miksi hän halusi kesätöihin juuri Tokmannille ja millaisia kokemuksia ja oppeja kesätyö Tokmannilla on hänelle tarjonnut.
Olen Sara ja päässyt työskentelemään kesäksi Kaijonharjun Tokmannille Ouluun! Opiskelen ammattikorkeakoulussa bioanalytiikkaa ja vapaa-aikani kuluu liikkuen ja kukkasia hoitaen. Halusin kesätöihin Tokmannille, koska olen aiemminkin työskennellyt kaupan alalla ja halusin tehdä töitä asiakaspalvelun parissa. Aion kertoa teille nyt, millaista on tähän mennessä ollut Tokmannilla työskentely ja perehtyä tarkemmin siihen, mitä työni pitää sisällään.
Työtehtäväni ovat olleet Tokmannilla todella monipuolisia, mikä on yllättänyt minut todella positiivisesti. Olen työskennellyt pääasiassa pihamyymälässä ja tämän lisäksi olen saanut työskennellä myös elintarvike- ja kassaosastolla. Tämä on lisännyt kokemusta ja tarjonnut mahdollisuuden oppia lisää kaupan monipuolisista tehtävistä, sekä kehittänyt osaamista eri osa-alueilla.
Työskentelen pääasiassa pihamyymälässä, joka pitää sisällään monipuolisia työtehtäviä kuten kassasta huolehtimisen, tuotteiden hyllyttämisen ja kukkien hoitamisen. Tärkeimpänä haluan nostaa esiin asiakkaiden auttamisen pihaan ja puutarhaan liittyvissä kysymyksissä, joihin olen monesti asiakkaan kanssa yhdessä etsinyt ratkaisua ja olemme molemmat oppineet jotakin uutta.
Pihamyymälässä työskentely on todella monipuolista ja työ on yllättänyt minut fyysisyydellään, multasäkkien ja tuotteiden hyllyttäminen vaatii voimaa. Harrastan vapaa-ajalla monipuolisesti liikuntaa ja koen sen olleen avuksi etenkin painavien koneiden nostamisessa. Minusta on ihan parasta päästä työssäni liikkumaan ja nauttimaan samalla ihanasta aurinkoisesta kesästä!
Kukista huolehtiminen on ollut myös iso osa työtäni, sillä niiden kasteleminen sekä nyppiminen ovat tulleet tutuiksi, ja samalla olen kartuttanut omaa tietouttani eri lajien hoidosta.
Työ on kehittänyt hurjasti omia asiakaspalvelutaitojani. Olen saanut auttaa monia asiakkaita ja keskustella heidän kanssaan monista puutarhanhoitoon liittyvistä aiheista. Voisin sanoa, että asiakkaat ovat opettaneet minullekin todella paljon. Tietoni koskien erilaisia kukkia ja pienkoneita ovat kasvaneet valtavasti. Tulevaisuutta ajatellen oppimani asiakaspalvelutaidot ovat ensiarvoisen tärkeitä myös kesätyön loputtua. Opiskelen alaa, jossa asiakkaiden kohtaaminen ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä. Sain myös asiakkailta uskomattoman määrän neuvoja mm. kukkien hoitoon, joita aion hyödyntää itsekin viherkasviharrastuksessani.
Kesätyössä on ollut parasta oikeastaan kaikki. Asiakkaiden auttaminen, kukkien hoitaminen, fyysisesti raskaat tehtävät ja ulkona oleminen ovat kaikki minulle niitä asioita, mistä pidän. Olen huomannut työni aikana, kuinka olen selkeästi omaksunut paljon tietoa, ja mielenkiinnosta myös työajan ulkopuolella olen tutustunut erilaisten kukkien hoito-ohjeisiin. Meillä Tokmannilla on myös uskomattoman hyvä työporukka, jokainen on ollut alusta alkaen todella mukava ja aina on joku auttamassa, kun pyytää. Olen pitänyt Tokmannilla työskentelyssä juuri siitä, että kaikki auttavat tarpeen tullen toisiaan. Itse työskentelen pääasiassa ulkona, mutta silti myymälänkin puolella osataan auttaa kinkkisissä tilanteissa ja positiivinen asenne näkyy kaikkien tekemisessä!
Lue lisää Tokmannin uratarinoita tästä.