Aadalla oli ennestään Tokmanni-kokemusta TET-harjoittelun verran, mutta pariviikkoinen Tutustu työelämään ja tienaa -harjoittelu Porttipuiston myymälässämme oli Aadan ensimmäinen varsinainen kesätyö. Lue itsevarmuuttaan ja osaamistaan kehittäneen Aadan harjoittelusta hänen itsensä kirjoittamana ja kuvaamana.
Moi!
Olen Aada, 16-vuotias ja olin kesätöissä Porttipuiston Tokmannilla alkukesästä 2021.
Olin viime syksynä Malmin Tokmannilla TET-työharjoittelussa, ja pidin Tokmannilla työskentelystä paljon. Siksi päädyin hakemaan kesätyötä Tokmannilta.
Hain paikkaa Porttipuiston Tokmannilta, ja sain pian sovittua työhaastattelun. Kun sain kuulla, että minut oli valittu heille töihin, olin todella innoissani! En malttanut odottaa pääseväni jo aloittamaan työt. Tämä olisi ensimmäinen oikea kesätyöni.
Ensimmäisenä päivänä minua jännitti todella paljon. Ajaessani skootterilla töihin huomasin puristavani kovasti ohjaustankoa jännityksen lievittämiseksi. Oli aikainen aamu, ja olin valmistautunut aloittamaan työt hyvin nukutun yön jälkeen.
Jännitys kuitenkin alkoi pikkuhiljaa unohtua, kun tutustuin muuhun henkilökuntaan. Kaikki ottivat minut lämpimästi vastaan. Kysyinpä mitä tahansa sain ystävällisen vastauksen.
Kun aloin tutustumaan myymälään ja eri tehtäviin, aloin jo saada paljon rohkeutta. Esimerkiksi jos asiakas kysyi, mistä hyttysmyrkky löytyisi, osasin neuvoa heti, koska aikaisempi asiakas oli kysynyt samaa. Tuntui hyvältä aina kun onnistuin auttamaan asiakasta.
Sain tehdä monipuolisesti erilaisia hommia Tokmannilla. Muun muassa hoidin puutarhaa kastelemalla kasveja sekä laittamalla uusia kukkia hyllyille. Myymälän puolella vein palautettuja tavaroita takaisin paikoilleen, purin kuormaa, viikkasin pyyhkeitä, kastelin sisäkukkia, järjestelin hyllyjä ja vein eksyneitä tavaroita omille paikoilleen. Asiakaspalvelu oli tietysti suuressa osassa työnkuvaa niin puutarhassa kuin myymälässä sisälläkin.
Minulla ei oikein ole mitään yhtä suosikkityötehtävää, koska pidin kaikista tehtävistä, joita minulle annettiin. Erityisesti minusta oli kyllä mukavaa olla puutarhassa, sää oli lämmin ja en ollut aikaisemmin sen kummemmin hoitanut kasveja, joten opin samalla jotain uutta. Myymälässä sisällä erityisen kivaa oli tavaroiden järjestely hyllyihin. Kotona tykkään myös järjestellä kaappeja, joten se homma oli jo entuudestaan tuttua.
Sen lisäksi että opin millaista on työskennellä tavaratalossa, opin myös olemaan rohkeampi kohdatessa tuntemattomia ihmisiä. Minusta on tullut huomattavasti itsevarmempi.
Viihdyin työpaikalla todella hyvin. Työkaverit olivat ystävällisiä, ja ottivat minut hyvin vastaan Tokmannille. Ilmapiiri työpaikalla oli todella miellyttävä, rento ja kaikki työntekijät tulivat todella hyvin toimeen toistensa kanssa.
Nyt ei ainakaan ole enää pelkoa siitä, että ensimmäinen kesätyöpaikka olisi ollut epämiellyttävä. Tulen varmasti muistelemaan lämpimästi tätä kesätyötä vielä pitkään. Olen kiitollinen, että sain näin arvokkaan mahdollisuuden luoda uusia muistoja, työkokemusta, uusia työkavereita ja rohkeutta tämän kesätyön kautta. Kiitos!
Lue lisää Tokmannin uratarinoita tästä.