Raahen myymälämme kannustava ja avoin työporukka sai 19-vuotiaan Eetun hakemaan Tokmannille kesätöihin jo toista kesää peräkkäin. Liiketalouden korkeakouluopintoihin syksyllä suuntaava nuorukainen on kesän aikana paitsi kerryttänyt kokemustaan myyntityön ja kassatyöskentelyn saralla, mutta oppinut myös paljon uutta. Lue alta lisää Eetun itsensä kertomana.
Hei! Olen Eetu, 19 vuotta, ja työskentelen toista kesää Raahen Tokmannilla, tänä kesänä pääosin piha- ja puutarhamyymälän puolella.
Hain Tokmannille kesätöihin, koska olen kiinnostunut kaupan alasta ja halusin saada käytännön kokemusta mm. myyntityöstä ja kassatyöskentelystä ennen alan opintoja. Puutarhamyymälän puolella työtehtäviini kuuluu asiakaspalvelun lisäksi kukkien ja kasvien hoito sekä kuormien purku ja tuotteiden esillepano. Puutarhamyymälän lisäksi työskentelen myös sisämyymälän puolella kassamyyjänä ja autan esimerkiksi kuormien purussa ja hyllyttämisessä.
Kesätyössä on ollut parasta oppia uusia asioita ja kehittyä asiakastyöskentelyssä. Olen huomannut, että pihamyymälässä työskennellessä tarvitsee myös tuotekohtaista tietoa ja olenkin oppinut sen suhteen paljon uutta.
Työporukka myymälässämme on todella avoin ja kannustava. Myymälässämme on monia eri osastojen kokeneita osaajia ja heiltä voi aina kysyä apua kun sitä tarvitsee ja he auttavat tyhmissäkin kysymyksissä. Nämä seikat saivat minut hakemaan ensimmäisen kesän jälkeen uudestaan Tokmannille kesätöihin.
Kesät Tokmannilla ovat antaneet arvokkaita käytännön oppeja ja kokemuksia, joita voin hyödyntää, kun lähden nyt lukion jälkeen ammattikorkeakouluun opiskelemaan liiketaloutta. Suosittelenkin Tokmannia kaikille kaupallisen alan opintoja suunnitteleville ja asiakaspalvelutyöstä pitäville.
Lue lisää Tokmannin uratarinoita tästä.