Nina Laukkanen aloitti Tokmannilla inventointiapuna kesän kynnyksellä lähes 30 vuotta sitten. Vuosien aikana ovat vaihtuneet niin työtehtävät kuin paikkakunnatkin, mutta Tokmanni on pysynyt. Tällä hetkellä Nina työskentelee aluepäällikkönä Keski-Suomen ja Savon alueella. Lue alta lisää Ninasta ja työstä Tokmannilla hänen itsensä kertomana.

”Olen tehnyt koko työurani Tokmannilla. Tulin 31.5.1992 Tokmannille inventointiin kirjuriksi ja jäin siltä tieltä kesäapulaiseksi. Ensimmäiset puoli vuotta toimin myyjänä Savonlinnan Savolan myymälässä ja sen jälkeen siirryin Kerimäelle uuden avattavan myymälän myymäläpäälliköksi. Savonlinnan myymälän siirtyessä uusiin Kauppalinnan tiloihin siirryin sinne myymäläpäälliköksi noin seitsemän vuoden ajaksi. Tämän hienon ajanjakson jälkeen oli aika siirtyä uusiin haasteisiin, ja edessä oli muutto Joensuuhun ja ostajaksi teknokemian ostoryhmään. Ostajana toimin noin neljä vuotta, ja vuonna 2006 siirryin aluepäälliköksi. Vuodesta 2011 olen asunut Jyväskylässä.

Työurani mukavimmat muistot liittyvät juuri Kerimäen ja Savonlinnan aikoihin. Erityisesti tiiviit työyhteisöt ja tekemisen meininki kuvaavat näitä vuosia parhaiten. Kiitokset ihanista vuosista Kerimälle ja Savonlinnaan! ”Henkisen kotini” löysin kuitenkin Joensuusta ja Pohjois-Karjalasta sekä ihmisistä siellä: ’Mie saatan lähteä Karjalast, mut Karjala ei lähe miust.’

Minulle Tokmanni on aina ollut reilu, turvallinen ja luotettava työnantaja. Uusia haasteita on tarjottu ilmeisesti silloin, kun on nähty, että olen valmis niitä vastaanottamaan. Omilta esimiehiltäni olen aina saanut tukea ja oppinut paljon kaupan alasta.

Nykyisessä työssäni aluepäällikkönä toimin keskisen Suomen ja Savon alueella. Myymälöitä on tällä hetkellä 23, joissa henkilökuntaa on noin 250. Vastaan yhdessä myymäläpäälliköiden kanssa muun muassa myymälöiden tuloksesta ja kehityksestä, henkilökunnan työhyvinvoinnista sekä uuden henkilökunnan rekrytoinneista. Työ on hyvin pitkälti myynnin ja henkilöstön johtamista sekä välittäjänä toimimista Mäntsälän hallinto- ja logistiikkakeskuksen toimintojen ja myynnin välillä.

Koulutukseltani olen kauppatieteiden maisteri Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta. Lisäksi olen suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. Ammattitaitoani ylläpidän muun muassa ammattikirjallisuutta ja -lehtiä lukemalla sekä kilpailijoita seuraamalla.

Vapaa-ajalla vietämme tiivistä perhe-elämää mieheni ja kuusivuotiaan walesinspringerspanielimme Aksun kanssa lenkkeillen, talvella lasketellen ja hiihtäen. Lisäksi saan paljon energiaa ryhmäliikuntatunneilta.”

Tokmanni on muuttunut paljon, eikä kahta samanlaista työpäivää ole

”Vuosien varrella Tokmanni on muuttunut pienestä itäsuomalaisesta perheyrityksestä valtakunnalliseksi pörssiyhtiöksi. Uran alkuvaiheissa Tokmannia leimasi voimakkaasti juuri perheyhtiötausta: toimitusjohtaja, ostajat sekä hallinnon, varaston ja myymälän henkilökunnat kaikki tunsivat toisensa. Oli aina helppo soittaa ihmiselle, jolta tarvitsi apua. Myymälät olivat pitkältä myymäläpäällikkönsä näköisiä ja vapautta niin kuin vastuutakin oli paljon. Tavarat myymälöihin tilattiin itse, olihan se työlästä, mutta toisaalta myös pystyttiin varautumaan helpommin tulevaan tavaran määrään.

Nyt Tokmanni on iso yritys eikä kaikki henkilökunnan jäseniä voi tuntea henkilökohtaisesti. Kiire työssä on ihan jotain muuta kuin 30 vuotta sitten. Kuitenkin tänä päivänä kaikki on paljon dokumentoidumpaa ja järjestelmällisempää. Teknologia ja automaatio ovat tulleet avuksi tavaran tilaamiseen, raportointiin, tiedottamiseen ja yleensäkin yhteydenpidon helpottumiseen.

Parasta kaupan alalla on varmasti ihmisten kohtaaminen ja asiakaspalvelutilanteet. Kliseitä mutta totuuksia: koskaan ei ole kahta samanlaista päivää ja päivä harvemmin sujuu käsikirjoituksen mukaan. Haastavinta kaupan alalla on aikatauluissa pysyminen, koska muuttuvia tekijöitä ympärillä on niin paljon. Alalle töihin haluavan on hyvä tietää ja muistaa, että työ on todella fyysistä. Päivän aikana liikutellaan ja nostellaan paljon raskaita kuormia. Fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta myös vapaa-ajalla, jotta jaksaa tätä työtä vähän vanhempanakin

Mielestäni Tokmannin tulevaisuus näyttää valoisalta. Tokmanni haluaa kehittyä ja pysyä mukana kehityksen vauhdissa unohtamatta kuitenkaan tärkeintä voimavaraansa: henkilökuntaansa!” Nina Laukkanen aloitti Tokmannilla inventointiapuna kesän kynnyksellä lähes 30 vuotta sitten. Vuosien aikana ovat vaihtuneet niin työtehtävät kuin paikkakunnatkin, mutta Tokmanni on pysynyt. Tällä hetkellä Nina työskentelee aluepäällikkönä Keski-Suomen ja Savon alueella. x

Lue lisää Tokmannin uratarinoita tästä.