Piia oli tyttärensä tukena Tokmannin myymälässä kyselemässä lapselleen kesätöitä vuonna 2013. Tytär sai paikan ja samalla äitikin päätyi Tokmannille kesätöihin. Kesätyöstä jäi Piialle mukavia muistoja, joten kun syksyllä 2016 avautui mahdollisuus pidempiaikaiseen suhteeseen, Piia tarttui tilaisuuteen. Nyt hän on jo konkari kassa-myyjänä Inkeroisten Tokmannilla.
Piia on ammatiltaan maatalouslomittaja ja se oli myyjäntyön lisäksi hänen unelma-ammattinsa lapsena. Kassa-myyjän työn ohella Piia on tällä hetkellä emäntänä maitokarjatilalla. Hän on päässyt aikuisena toteuttamaan molemmat lapsuuden haaveensa. Piialla on tutkinto ammattikoulusta maatalouslomittajan lisäksi leipurin opinnoista. – Molemmista opinnoista on ollut minulle hyötyä myös myymälässä, Piia iloitsee.
Kassa-myyjän työ Tokmannilla on monipuolista
Piia rakastaa esillepanoja, hyllyttämistä ja etuvetoja. – Silmä lepää kun hyllyt ovat tip top ja on palkitsevaa nähdä konkreettisesti kättensä työn tulos, Piia kertoo. Piia on seurallinen, avulias ja tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Hänestä on kiva auttaa asiakkaita ja selvittää heidän ongelmiaan. – Työ Tokmannilla on monipuolista ja kiireistä, mutta antoisaa, Piia tiivistää. Koen, että olen oman paikkani löytänyt. Tykkään työstäni, inhoan vapaapäiviä ja tulen mielelläni töihin, hän jatkaa.
Osaaminen kasvaa myös tekemällä yhdessä asiakkaiden kanssa
– Olen aina tykännyt kukista, mutta olen kokenut aiemmin olevani varsinainen poropeukalo niiden kanssa, Piia kertoo. Kotona Piialla on suuri maatalon piha ja puutarha, ja hänen taitonsa ovat karttuneet siellä pikku hiljaa, melkein huomaamatta, kun on ollut paikka jossa ”harrastaa” kasveja. – Mullan tonkiminen on ollut aina mielestäni rentouttavaa ja olen kiinnostunut niin hyötypuutarhasta kuin kukkasistakin, Piia iloitsee.
Tokmannin puutarhaosastolla kohtaa sekä osaavia puutarha-alan ammattilaisia ja heitä, joille on ilo olla etsimässä ensimmäistä kukkaruukkua ja multapussia. – Koen olevani puutarhassa omassa elementissäni. Kaikki asiat kiinnostavat, haen lisää tietoa ja jaan sitä asiakkaille. Haluan asiakkaidemme nauttivan yhtä paljon kukista ja kasveista kuin minä. Käyn asiakkaiden kanssa keskusteluja lajikkeista ja niiden kasvutarpeista, saan kuvia asiakkailta, kuinka he ovat saaneet opastuksellani upeita pihoja aikaan. Tämä on työssäni todella palkitsevaa, Piia kertoo.
Koulutuksesta eväitä puutarhaosaston hoitamiseen
– Viime syksynä aloitin suorittamaan Tokmannin omassa ryhmässä puutarhamyyjän koulutusta. Olen vuoden aikana oppinut paljon niin kasveista kuin kaikesta muustakin. Minulla on esimeriksi parempi ymmärrys kasveihin liittyvästä logistiikasta ja ymmärrän miksi on tarvetta tehdä tietyt asiat kukkien saavuttua myymälään. Voin konkreettisesti omilla toimillani vaikuttaa hävikin määrään.
Lähipäivät koko Suomen tokmannilaisten kanssa ovat Piia mielestä huikeita. – Korona vain sotki tämän kevään kuviot, Piia huokaa harmissaan. Opiskeluun liittyy olennaisena osana työssä oppiminen ja sitä kevät olikin mitä suuremmissa määrin, Piia kertoo. Asiakkaat olivat kotona ja uudistivat pihojaan ja minä pääsin auttamaan heitä toteuttamaan heidän toiveitaan. Samalla kasvoi oma asiantuntemukseni taas eteenpäin, Piia iloitsee.
Työporukka on yksi työn hyvistä puolista
Piian mukaan työ Tokmannilla sopii avoimille, iloisille, rennoille ja vauhdikkaasta työstä ihmisten parissa nauttiville ihmisille.
– Meillä ei ole tylsää ja tekemistä riittää, Piia kertoo. Tällaiselle tekemään tottuneelle ihmiselle se on just sopiva työ. Työporukassa Piian sloganiksi onkin tullut ”Pinde hoitaa”. Minusta taitaa näkyä haluni tehdä koko ajan jotakin, Piia naurahtaa.
– Työporukka on rento ja me sanomme mitä ajattelemme, Piia kuvailee. ”Kukkaan ei kyrräile tai taho pahhaa toiselle”, olemme kuin yksi suuri perhe iloinemme ja suruinemme. Olemme toistemme tukena, olipa kyse töistä tai kotijutuista. Myymälä on meille melkein kuin toinen koti, Piia kertoo.
Tulevien vuosien aikana Piian tavoitteena on suorittaa Tokmannin kautta liiketalouden tutkinto, siirtyä pikku hiljaa eläinvapaan maatalon emännäksi ja jäädä eläkkeelle Tokmannin hyllyjen välistä.
Lue lisää Tokmannin uratarinoita tästä.